Kolmas päivä.
Tein itseni kanssa sopimuksen, että sallin itselleni yhden tupakan silloin tällöin. Askia en kuitenkaan salli ostettavan. Kaksi päivää, ja ostin askin. 
Ää, viitsivitsi. Yhden tupakan tosin olen polttanut. Haittaakse? Ei.
Ja ei, en seuraa Putousta. Tiedän kyllä sketsihahmot. Ja ja ja tietääkseni tiedän, keitä sieltä on jo tippunut pois. Mutta en siis seuraa itse ohjelmaa. En ole löytänyt siitä ohjelmasta sellaista huumoria, joka purisi meikäläiseen. Tarttuvia hokemia on ilmeisesti niille hahmoille kuitenkin keksitty. Varmaan silloin, kun on oltu hirveen humalassa.
Presidentinvaalitkin on kohta ohi. En aio seuraavassa muutamassa lauseessa mainostaa saati teurastaa kumpaakaan ehdokasta. Ymmärrän kyllä tämän “villityksen” ihmisissä. Se kuuluu teemaan. Joillain se pysyy kurissa, joillain sitten lähtee lapasista välittömästi. Välillä tuntuu, että aikuiset ihmiset huutelee toisilleen tyyliin “meidän isi on parempi kuin teidän isi!”
Jotkut ovat näistä syistä ajatelleet äänestämättä jättämistä tai äänestävänsä vastaehdokasta. En ole politiikan tuntija. Ehdokkaani valitsin täysin sen mukaan, mikä tuntui itsestäni parhaimmalta. Itseasiassa, sen enempää edes ehdokkaaseen tutustumatta. Vasta sen jälkeen aloin perehtymään tähän valitsemaani ehdokkaaseen ja huomasin tehneeni ihan oikean ratkaisun kuunnellessani niin sanotusti sydäntäni.
Toki välillä jutut menevät ihmisillä vähän yli, ja ali, mutta itse en anna sen häiritä äänestyspäätöksiini. Eikä siitä siis sen enempää. En ole politiikan asiantuntija, kuten sanoin, enkä siis aio sen enempää analysoida asiaa. Just dingel about it.
Ja sitten itse aiheeseen. Tänään on taisteltu, ja taistellaan, ei itse tupakkaa vaan tupakoimista vastaan. Vähän väliin on tullut sellaisia välähdyksiä tilanteista, jolloin olen sytyttänyt tupakan tai mennyt tupakalle. Varsinkin nyt kotona näitä tilanteita on ollut paljon. Nikotiinipurkasta tuntuu loppuvan nikotiini. Mutta se ei edes ole se, mitä kaipaisin. Ei se ole se tupakka, se on se tupakointi. Ja kyllä, niillä on eroa.
Sen ainokaisen kolmen päivän aikana polttaneeni tupakan pariin. Vaikka olisi voinut ajatella, että “ah ihanaa, tupakkaa” ja vetää kunnon henkoset rauhassa, niin siten ei kuitenkaan käynyt. Se tupakka, kuten niin monet muutkin, oli poltettu huomaamatta, kuin sitä ei olisi edes polttanut. Kaikki on tapahtunut aina niin automaattisesti, ettei sitä oikeesti välillä edes muista polttaneensa. Monesti otti tupakan askista huomatakseen, että piti jo yhtä kädessään. Sytkärikin tuntui kädessä niin huomaamattomalta. Ja hetken päästä tupakoimisesta mietti, että oliko juuri ollut tupakalla.. Puheluiden aikana saattoi polttaa useammankin tupakan. Välillä tupakkaa ei edes tehnyt mieli, mutta koska oli totuttanut itsensä polttamaan tietyissä tilanteissa, sitä vain totesi, että tässä mun nyt kuuluu polttaa ja eikun tupakka palamaan.
Ja juuri näiden asioiden tiesin olevan se vaikein kohta itselläni lopettamisessa. Tapa, tapa ja ja ja tapa. Mutta mutta, kaipa se tästä ajan kanssa hellittänee. Niihän sitä sanotaan, että ensimmäinen viikko on vaikein. Kuukauden päästä mietin, mihin ystäväni on kadonnut. Minne olen jättänyt sen. Ja varmaan kyseenalaistan koko lopettamisen. Se olkoon sen ajan murhe. Jos, ja kun 
, sinne asti pääsen.
Näihin sanoihin ja näihin tunnelmiin :
Minä : Näin unta, että Haavistosta tuli presidentti, eihän sitä unta voinut keskeyttää. Tulen seuraavalle tunnille.
Opettaja : Tää on liian hyvä perustelu!
Miten kävikään, miten kävikään..
No huonosti, mutta myös hyvin. Kaksi päivää kesti pintani, sitten..sorruin. Ja sorruinpa vielä ostamaan tupakka-askin. Ettäs kehtasin. Mutta..tällä kertaa tiesin, ettei seuraava yrityskerta tule olemaan vasta puolen vuoden/vuoden päästä, vaan jo vajaan viikon kuluttua jatkoin taas yritystäni irroittautua tästä kamalasta tavasta.
Sitä paitsi, unohdin koko blogin kirjoittamisen. Tämänhän piti olla se, johon voin purkaa tuntemuksiani. Eli vitutukseni. Nyt on runsas vuorokausi kulunut taas savukkeetta. Välillä tekee mieli, suurimmaksi osaksi ei. Tein nyt itseni kanssa sopimuksen, etten kiellä itseäni polttamasta yhtä savuketta silloin tällöin. Mutta askia en itse osta, ja siinä se suurin kiusaus onkin. Nyt kuitenkin uskon siihen, että onnistun. Ensimmäinen viikko tulee olemaan varmasti se vaikein. Ketä mä huijaan, ainakin kuukausi tulee olemaan vaikeaa. Ehkä kaksikin. Tai puoli vuotta. Luultavasti vuosi.
Juulia tuli pesemään pyykkiänsä tupaamme. Mietin samantein, että jess, Julmalta voin polttaa yhden tupakan. No ihan yksi vaan, niinkö sanoin, en aio kieltää itseltäni silloin tällöin polttamista. Muuten sorrun varmasti. No miten kävikään, miten kävikään..Juuliakin on ollut vuorokauden polttamatta. Senkin liero! Tyydyin närästyttämään itseäni nikotiinipurkalla.
Suunnittelin muuttavani tupakanhaluni koirien koulutukseen. Aina, kun tekee mieli tupakkaa, otan koiran ja reenautan sitä sen verran, mitä polttaisin tupakkaa. No, kun olisin laittanut takin päälle, kävellyt parvekkeelle ja polttanut sen tupakan, niin samassa ajassa olen vasta saanut haettua namiskaa, ajettua muut koirat olohuoneesta pois ja .. Siinä se aika sitten jo menikin. Koirat on hyvin koulutettuja tämän vieroituksen jälkeen.
Totuuden nimissä, olen ottanut itseäni niskasta kiinni. Nessan olen ilmoittamassa TOKO-kokeeseen, jotta saataisiin vihdoin ja viimein se viimeinen 1-tulos ja TK1. Doriksen aion ilmoittaa myös. Juulia lupasi toimia Doriksen ohjaajana. Lupasin, että siihen mennessä Doris osaa asettua perusasentoon liikkeen pysähtyessä, mennä maahan liikeestä ja hypätä este. Koe on 19.02. tätä vuotta. Kyllä se ne osaa. Nythän mulla on enemmän aikaa reenata koiria, kun en polta.
Mitä jos lopettais tupakoimisen..niinkö taas.
Joka kerta, kun harkitsen tupakoinnin lopettamista, alan miettimään, että mitähän sitä sitten tekee kun ei polta. No, mitä ne ei-tupakoitsijat tekee? Ei mitään. Ei niiden tarvitsekaan.
Joka kerta, kun lopettamisyrityksissäni lähestyn sitä “viimeistä tupakointia”, alan miettimään, että jos ei ihan vielä kuitenkaan. Seuraavan askin jälkeen. Ja kun olen viimeisen tupakkani polttanut illalla, aamulla en edes muista, että olin aikeissa lopettaa. “No, pystyinhän mä näin kauan olemaan ilman tupakkaa, joten seuraavalla kerralla sitten taas.” Niin, olin sen yön polttamatta.
Onko vaikeaa arvata, että olen taas siinä tilanteessa!? Tällä kertaa ostin pastilleja “helpottamaan” oloani. Olen avannut jo yhden pastillirasian ja syönyt sieltä puolet, enkä siis ole oikeastaan vielä lopettanut. Katsotaan vaan, että huomen aamulla herätessäni, mietin ensimmäisenä tupakkaa ja mietin “No, jos tämä nyt vain oli huono hetki lopettaa.”
Tällä kertaa toki otin avukseni myös tämän blogin. Tai siis tämän blogin olen avannut jo jonkin aikaa sitten, nyt sille ehkä tulee käyttöä. Ajattelin, että ehkä olisi hyvä asia kirjoittaa ajatuksiaan ylös. Niin, eli lopetan kirjoittamisen tämän postauksen jälkeen, koska poltan taas huomenna.
On mulla siis ihan oikeasti syy siihen, miksi haluan lopettaa tupakoinnin. Ja tosissani sen haluaisin lopettaa. Mutta olen myös heikko. Luovutan nopeasti, enkä välillä edes välitä, että luovutan. Tupakoin nykyään vaan niin paljon, ettei siinä ole edes enää mitään järkeä. Joten, lupaan, että yritän nyt tosissani lopettaa tupakoimisen. Ihan oikeesti.
P.S. Jos ja kun tämä yritys vie pidemmälle, kuin koskaan, tulen lihoamaan järjettömän määrän, koska aion lisätä syömistäni sen mukaan, kun tekee mieli tupakkaa.
Tupakoitsija edustavana. Näin.
Hei maailma!
Hei maailma! on tämän blogintarjoajan automaattinen otsikko ensimmäiselle kirjoitukselleni. Käytetään siis sitä.
Minulla on jo yksi blogi, aiheena siellä on ollut koirat. Kirjoituksia kyseisestä aiheesta..aika vähän. Joten kokeilen nyt kirjoittaa blogia, joka liittyy enemmän tai vähemmän koiriin, mutta myös muuhun elämääni. Kyllä, on minulla muutakin elämää. Ehkä.
Se, etten aio nyt kirjoittaa tämän enempää, ei tarkoita, etteikö minulla olisi asiaa. On sitä. Aina. Aiheutan pahennusta yleensä aina, kun avaan sanaisen arkkuni. Ehken kuitenkaan, mutta mielipiteet on tuotava esille. Miksi niitä muuten olisi?
Mitään suurta lukijajoukkoa en tänne kuvittele saavani, mutta niille muutamille haluan kuitenkin ajatuksiani jakaa. Näihin sanoihin päätän nyt tämän kirjoitukseni ja jatkan “muita hommiani”.
Mainos